HALLITUSHAKU

HAKUOHJEET

Hakuaika on päättynyt.
Alta pääset tutustumaan Puheenjohtajaksi sekä hallitukseen ehdolle asettautuneisiin.

Syyskokouksen hallitusvalintaan neuvoa antava äänestys on ohi. 

Hallitusvaalin tulos julkistetaan syyskokouksessa 

26.11. klo 18 alkaen 

Toivo Laurilehto -salissa 


Lisätietoa tarvittaessa opekas@utu.fi, @opekasry, 
tai nappaa joko nykyistä tai entistä hallituslaista hihasta.

Tutustu kauden 2025 hallitusehdokkaisiin


HAKIJAT PUHEENJOHTAJAKSI


No. 2. Lotta Järvenpää         

Kappaskeppanaa täällä mä taas! Hetken pohdinnan jälkeen päätin hakea Opekkaan puheenjohtajaksi 2025. Kuluvan kauden toimin hallituksen varapuheenjohtajana ja oon saanu olla apuna puheenjohtajalle. Tästä loogista on siis jatkaa puheenjohtajaksi. Mun hakemuksen näkee tuolta alhaalta ja samat asiat pätee myös tähän. Mulla on aito kiinnostus Raumalaista opiskelijakulttuuria kohtaan ja haluan että jatkossakin täällä on paikka porukalle opiskella. 

Olen myös hakemassa Opekkaan hallitukseen.


No. 3. Topias Kokkonen

Hei,

Olen Topias neljännen vuoden lokki ja haen puheenjohtajaksi. Olen toiminut viimeisen vuoden opekkaan liikunta ja hyvinvointi vastaavana. Koen, että oma tehtäväni ei ole vielä valmis tämän kampuksen ja yhteisen hyvinvoinnin suhteen. Vote for me ❤️

Nähdään sempulla Topias! 


HAKIJAT HALLITUKSEEN 


       No. 2.  Viljami Vartiainen

Viljami Vartiainen
2. vuoden luokanopettajaopiskelija


Ciao kaikille tasapuolisesti! Olen 25-vuotias pojankloppi Vantaan, Korsosta. Tämä olisi minun toinen vuoteni hallituksessa ja obviously, haluisin myös jatkaa hallituksen aktiivisena jäsenenä. Kokemusta hallituksessa olemisesta minulta löytyy jo ennen yliopistoa. Olin mm. nuorisovaltuustossa jäsenenä ja aina aktiivisena osapuolena koulujeni oppilashallituksissa. Olen aina valmis uusiin haasteisiin ja edustamaan koko kampuksen opiskelijoita tilanteessa kuin tilanteessa. Viime hallituksessa toimin tapahtumatiimissä, jos teidän mielestänne oli erinomaiset bileet, niin ei hätää! Voin tämän tehdä uudestaan, koska tapahtumien järjestäminen on hauskaa puuhaa. Haluan edistää kaikkien mäen opiskelijoiden etuuksia sekä oikeuksia, toisin sanoen toimia teidän megafoonina. Mitäpä sitä turhia jaarittelemaan liikaa, joten törmäillään mäellä rakkaat kollegani.


- B*tch I am yo' mother
xoxo
Viljami Vartiainen


     No. 3. Lotta Järvenpää

Heips!

Mä oon 22-vuotias kolmannen vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija ja mulla on ens syksynä vaka maisterin opinnot edessä. Oon viimesen vuoden toiminu Opekkaan hallituksessa ja kovasti haluisin vielä jatkaa. Oon toiminut myös oman ainejärjestön Lastopetin hallituksessa viimeset kaksi kautta, joten hallitustoiminta on mulle jo tuttua. Oon fuksivuodesta asti ollut myös meijän mäen menoissa mukana esimerkiksi haalarihankinnoissa ja tuutoroinnissa. Oon luonteeltani aika tättähäärä joten monen asian hoitaminen on mulle normaalia. Niinpä mielestäni voisin olla hyvä hyöty tulevalle hallitukselle, kun omaan jo tietoa miten tässä puljussa hommat toimii!

Tulevalla kaudella mua kiinnostais toimia osana edunvalvontatiimiä ja mielelläni auttelisin myös tapahtumien järkkäämisessä! Mulle on tärkeetä että joka ikinen meistä saa opiskella ongelmitta ja saa kokea olevansa osa meidän ainutlaatuista kampusta. Toivon olevani teille kanssa opiskelijoille matalan kynnyksen henkilö keneen pystytte luottamaan näissä vastuutehtävissä.

Tsemppiä loppu syksyyn ja lopetetaan tä hakemus mun lempparin sanoihin:
Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä. -Pikku Myy


      No. 4. Aleksi Nurmi

Luokanopettajan koulutusohjelma 2024 Jääkiekko vaihtui opiskelijaelämään ja halukkuus olla osallisena Opekkaan hallituksessa alkoi jo ensimmäisillä opiskeluviikoilla. Jääkiekkotaustan puolesta olen tottunut työskentelemään monenlaisten ihmisten kanssa sekä luomaan joukkuehenkeä. Olen toiminut joukkueissa kapteenistossa ja minulle on luonnollista ottaa johtajan roolia. Haluan luoda toisia ihmisiä kunnioittavaa ja huomionottavaa ilmapiiriä. Tuon rohkeasti esille omat mielipiteeni ja olen halukas keskustelemaan niistä muiden kanssa. 

Tulevalla Opekkaan hallituskaudella haluan päästää vaikuttamaan ja päättämään hallituksen liikunta- ja hyvinvointipäätöksiin. Olen syksyn aikana osallistunut aktiivisesti Opekkaan urheiluvuoroille ja jalkapallojoukkueeseen. Tavoitteena olisi liikuntavuorojen kehittäminen ja osallistujamäärän kasvattaminen. Haluan rohkaista jokaista tulemaan hikoilemaan päivän opiskelut pihalle ja nauttimaan ryhmässä liikkumisesta. Koen, että liikunnalla ja hyvinvoinnilla voidaan tukea opiskelijoiden jaksamista ja luoda parempaa yhteishenkeä eri vuosiluokkien välille. 

Itse pidin todella paljon jalkapallo-ottelusta SAMK:ia vastaan ja haluaisin olla osallisena näiden otteluiden järjestämisessä, sillä OKL opiskelijat luoma tunnelma katsomossa oli maagista. Olisi hienoa kilpailla SAMK:ia vastaan muissakin lajeissa, kuin jalkapallossa ja pesäpallossa esim. salibandyssa, lentopallossa, futsalissa tai jopa jääkiekoissa. 

Ympäristövastaavan näkökulmasta haluan tuoda esille sitä, että kestävä kehitys ei ole pelkästään kierrättämistä, vaan myös meidän opiskelijoiden elintapoja. Itse haluaisin kannustaa mahdollisimman montaa tulemaan mäelle ympäristöystävällisesti jalan tai polkupyörällä. Mäellä voisi olla pyöränhuoltopiste, jossa pyörää voisi esim. pestä tai huoltaa. Esimerkiksi sponsorin kautta jaetut heijastimet ja pyöränlamput kannustaisivat meitä saapumaan mäellä ympäristöystävällisemmin.

 Fuksisyksynäni on ollut hienoa nähdä, että Rauman OKL:ssä jokaisen vuosikurssin opiskelijat tulevat toimeen keskenään. Kaikille on helppo jutella sekä kysellä mahdollisesti apua omiin opiskeluihin. Siitä siis kiitos jokaiselle mäen opiskelijalle, ja toivon, että minulle annetaan mahdollisuus vaikuttaa Opekkaan hallituksessa opiskelijoiden liikunta- ja hyvinvointipäätöksiin.


    No. 5. Sofia Kerokoski

Heipsuli! Oon toisen vuoden vakaopiskelija ja alun perin Ulvilasta kotoisin. Luonteeltani mä oon rento, kiltti ja tulen kaikkien kanssa hyvin toimeen. Mielestäni oon myös helposti lähestyttävä ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Oon pienestä pitäen harrastanut joukkueurheilua, jonka takia viihdyn hyvin isommassakin porukassa ja oon tottunut toimimaan ryhmissä.

En ole vielä aikaisemmin ollut mukana hallitustoiminnassa, mutta nyt mut saatiin suostuteltua hakemaan tänne (se suostuttelu ei paljoa vaatinut :D). Viime vuodesta asti hallitustoiminta on kiinnostanut mua mutta nyt oli sopiva aika hakea mukaan. Olen hyvin visuaalinen tyyppi ja tämän takia mua kiinnostaiskin hallitustoiminnassa erityisesti some aiheiset asiat. Tykkään tehdä asioista omaan silmään miellyttävän näköisiä ja nättejä, ja mulle on entuudestaan jo jonkun verran tuttuja somehommat. Tärkeintä mulle on, että kaikkia opiskelijoita kohdellaan tasavertaisesti sillä meistä jokainen tulee tekemään tärkeetä työtä lasten ja nuorten kanssa tulevaisuudessa. Haluankin luoda yhteisöllisyyttä enemmän sempulle ja elävöittää sempun opiskelijayhteisöä.

Pidetään liekit yllä niin kuin Charizard! ;)


       No. 6. Venla Loukasmäki


Tjenare! 

Mä oon Venla Loukasmäki, ekan vuoden lokki! Jos pitäis yhellä adjektiivilla kertoa millanen mä oon, niin sanoisin että nauravainen. Kaverit varmaan sanois, et nauran aina.

Jos en tee kouluhommia tai hengaa kavereiden kans, oon todennäkösesti kotona soittamas pianoa.
Opekkaan hallituksessa haluaisin olla vaikuttamassa opiskelijoiden yleiseen hyvinvointiin. Pitää huolen siitä, että meidän jengi täällä Mäellä olis vieläki yhteisöllisempi ja että kaikilla olis mahollisimman kivaa ja ihanaa. Hallituksessa oon avoin kaikille työtehtäville, mutta tällä hetkellä eniten kiinnostaa tapahtumien järkkääminen ja somehommat!

Ja miks just mut pitäis valita Opekkaan hallitukseen? Oon kuullu olevani pienesti yllytyshullu ja spontaani kaikille uusille ideoille, niin sillä, ja kasalla naurua kokisin tuovani kivaa piristystä Opekkaan hallitukseen!

Haliterveisiä kaikille ja muistakaa, että kaikesta selviää ku sille vähä nauraa <3 Se myös pidentää todistetusti ikää ;) Nähään Sempulla! 


No. 7. Iida Oksanen

Heippa semppulaiset,

Mä oon Iida, 24-vuotias 4. vuoden lokki ja sivuaineena mulla on erkka ni musta tulee myös erityisopettaja. Oon toiminu Opekkaassa nyt kaks kautta viestintätiimissä ja vielä kolmannen kerran haluaisin lähtee tähän mahti hommaan mukaan. Hallituksen jatkuvuuden kannalta olis hyvä, että meitä aiempia hallituslaisia jatkais myös ens vuonna ja mä mielellään vielä vikan opiskeluvuoden olisin mukana Opekkaassa.

Tällä kertaa haluaisin antaa viestintäkapulan jollekin uudelle ja innokkaalle viestijälle ja itse haen varapuheenjohtajan pestiin. Tähän rooliin koen, että mulla on jo kertynyt aiemmilta kausilta paljon kokemusta ja tiedän miten asiat sempulla rullaa. Tällä pohjalla koen, että olisin hyvä vasenkäsi Opekkaan tulevalle puheenjohtajalle. Tämän tehtävän lisäksi Opekkaassa haluaisin edistää tätä meidän kampuksen ihanaa ja yhteisöllistä opiskelijakulttuuria vielä entistä paremmaksi!

Isot tsempit kaikille vielä loppuvuoteen ja törmäillään sempulla :D


No. 8. Meeri Kari

2. Vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija

Hei! Olen 20 vuotias Uudestakaupungista lähtöisin oleva, ja Raumalle tiensä löytänyt opiskelija. Tutustuin järjestötoimintaan (puolivahingossa) Färikkään kautta, ja hurahdin siihen täysin. Opiskelijoiden yksinäisyys ja orientoituminen ovat itselleni erityisen tärkeitä asioita, ja koen että järjestötoiminta on yksi tehokkaimpia tapoja päästä vaikuttamaan juuri tämänkaltaisiin asioihin.

Olen toiminut aijemmin somevastaavana ja yhdenvertaisuusvastaavana, mutta myönnän etten ole mikään Instagram-velho, ja haluaisinkin keskittyä Opekkaassa ennemmin edunvalvonnan tehtäviin. Olen ystävällinen, helposti lähestyttävä ja vastuuntunoinen, sekä aidosti kiinnostunut kanssaopiskelijoideni hyvinvoinnista. Koenkin, että juuri edunvalvonnan kautta voisin varmistaa ettei kukaan kokisi jäävänsä kampuksella ulkopuoliseksi tai syrjityksi.

Muistakaa pitää itsestänne ja kavereista huolta, nallekarkit on tehty jaettavaksi!


No. 9. Senni Koponen

Heippu!

Oon Senni, ekan vuoden lokki. Etin paikkaani vielä opiskeluelämässä ja haluun koklaa, jos se löytyis opekkaan kautta. Oon luonteeltaani tarkka, tunnollinen ja hyväntahtoinen. En oo tuonu itteeni esille vielä tänä syksynä koulun alettua, joten oon varmasti uus kasvo ja nimi monille. Oon kuitenki puhelias ja saan itestäni irti pienemmän porukan kesken sekä koen että meitä hiljasempii, näkymättömämpiiki tarvitaan edustamassa.

Haluun päästä osaksi opekasta, koska haluun toimii yhdessä muiden opeopiskelijoiden kanssa yhteisen hyvän vuoksi ja haluun heti alusta alkaen päästä kiinni koulun asioihin kiinni. Opekas on antanu hyviä viboja ja haluun olla osana sitä meininkiä. Päästessäni jäseneksi haluan olla helposti lähestyttävä ja hoitaa hommani hyvin. Näkisin itteni ehkäpä somehommien tai viestinnän parissa ja toki kaikkia auttavana apukätenä. Mulle tärkeetä on tasa-arvo ja ystävällisyys, joita haluisin parhaani mukaan edistää sekä ylläpitää opekkaan hallituslaisena.

Haluun toivottaa kaikille isot tsempit syksyn suurimpaan rutistukseen lukuvuoden lähentyessä loppuaan.


No. 10. Emilia Koivunen

Olen Emilia Koivunen. Muutin Turusta Raumalle, mutta olen alun perin Naantalista kotoisin. Olen ensimmäisen vuosikurssin varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija.
Minulla on paljon energiaa ja hyviä ideoita tapahtumien järjestämiseksi. Olen innokas ja tartun toimeen asiassa kuin asiassa. Rakastan suunnitella erilaisia tapahtumia ja niistä minulla on kokemusta töiden ja partion kautta. Olen toiminut kaksi vuotta lippukuntani hallituksessa, joten hallitustyöskentelystä minulle on myös kertynyt kokemusta. Sitä kautta erilaisten tapahtumien ideointi ja toteuttaminen on tullut minulle tutuksi. Olen muun muassa suunnitellut ja järjestänyt kaksi lippukunnan kesäleiriä. Olin nyt syksyllä mukana suunnittelemassa ja järjestämässä Kostajaisia mäellä. Olisin innokas pääsemään mukaan tapahtumatiimiin.


Haluaisin luoda mielenkiintoista ja monipuolista ohjelmaa kaikille opiskelijoille, jonne olisi helppo osallistua matalalla kynnyksellä ja näin ollen tutustua muihin. 


Tsemppiä viimeisiin opiskeluihin ennen joululomaa!

No. 11. Kalle Pekkarinen

Moro!

Oon 20-vuotias ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelija Tampereelta. Olen ollut aktiivisesti mäen tapahtumissa mukana lukuvuoden alusta lähtien, mutta nyt on syttynyt kipinä myös järjestämään niitä! Kokemusta hallitustoiminnasta minulla ei juurikaan ole, mutta kiinnostusta ja halua liittyä toimintaan löytyy senkin edestä. Luonteeltani olen pirteä ja yhteistyökykyinen sekä tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Liikunta on minulla lähellä sydäntä ja montaa lajia olen harrastanut, joista koripalloa 9 vuotta ja valmennustaustaa löytyy muutaman vuoden verran.

Lukiossa toimin hyvinvointi -ja liikuntatuutorina, ja tehtäviini kuului muun muassa koulun sisäisten turnausten järjestäminen ja opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittäminen. Vapaa-ajalla olin myös mukana järjestämässä koulumme opiskelijoille "virkistystapahtumia".
 

Mäelle tullessani minut yllätti positiivisesti, kuinka yhteisöllinen meininki täällä on ja sitä haluaisin olla tulevalla kaudella ylläpitämässä sekä kehittämässä. Minua kiehtoo erityisesti tapahtumien järjestäminen, sillä koen, että opiskelijoille järjestetyt tapahtumat ovat tärkeä osa yhteisöllisyyttä ja sen rakentamista sekä minulta löytyy jo hieman kokemusta samankaltaisesta.

Hyvää loppusyksyä kaikille ja mäellä nähään!
"It doesn't matter who we are, what matters is our plan"


No. 12. Roosa Gröhn

Heippa sempun väki! 

Olen Roosa Gröhn 23-vuotias 1. vuoden käsityökasvatuksen opiskelija ja nyt kirjoittamassa hakemustekstiä Opekkaan hallitukseen 2025. 

Luonteeltani olen äärimmäisen avoin tyyppi. Minulle on tärkeää kohdata kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat ja pyrin aina avoimuuteen omassa elämässäni. Avoimuuden lisäksi, minulle on tärkeää muiden ymmärtäminen sekä kuunteleminen. Haluan, että erilaisuutta pidetään rikkautena ja, että kaikki mäen opiskelijat tulevat kohdatuiksi. 

Haen Opekkaan hallitukseen, koska haluan päästä omalta osaltani vaikuttamaan opiskelijoiden hyvinvointiin kampuksella. Haluan olla se tyyppi kampukselta, joka on helposti lähestyttävä, kannustava ja sinun etuasi ajava. 

Ensisijaisesti minua kiinnostaa hallituksessa yhdenvertaisuusvastaavan, edunvalvonnan, liikunta / hyvinvointivastaavan hommat. Olen kuitenkin avoin kaikelle. 

Minulla on palava halu kehittyä ja innostusta asiaa kohtaan. Teknika, liikkavuorot, Narri, mikä tahansa tuu juttelee mun kanssa!  


No. 13. Heta Harju

Moikka! Oon Heta Harju ja opiskelen luokanopeksi ekaa vuotta.

Mä oon heittäytyvä ja optimistinen tyyppi, joka on tänne Raumalle eksyny tosta kivenheiton päästä Kankaanpäästä. Musiikki ollu mun harrastus pienestä pitäen ja sen parissa viihdyn edelleen!

Aikaisemmin on tullut oltua messissä opiskelijahallituksissa jo useampana vuotena. Viimeksi oon ollu meijän lyseon opiskelijakunnanhallituksen pj:nä.

Mua kiinnostais olla mukana järkkäämässä tapahtumia ja edistää hyvää ja tasavertasta fiilistä kampuksella. Mutta avoin oon kaikille pesteille! Ois siistiä päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja mahdollisuuksiin opekkaan kautta!

Miksi meikä hallitukseen? Koen olevani reilu ja tsemppaava kaikkien kaveri! Musta opekkaan palapeliin sopis viel yks pirtee ideoija! Tsemppiä loppu syksyyn, nähään sempulla<3



No. 14. Aleksi Pihlajamäki

Aleksi Pihlajamäki
1. Vuoden luokanopettaja opiskelija

No moro ny!
Ei teil mittä hallitushommi ois tarjot mul?

Oon tosiaan 24-vuotias entinen Nokialainen ja nyt oonkin haalimassa lisää haasteita elämääni eli hakemassa tänne Opekkaan hallitukseen. Alunperin ajattelin tänä vuonna vielä olla hakematta, mutta muutaman suostuttelun jälkeen selkäranka katkesi yhtä helposti kuin Narrin tiskillä ja hyvä niin. Haluaisin omalta osaltani tuoda Opekkaaseen positiivista ilmapiiriä ja hyvää henkeä omalla persoonallani.

Oon harrastanut urheilua koko ikäni monipuolisesti mm. Jääkiekkoa, salibandya, jalkapalloa, kamppailu-urheilua, painojen nostelua ja padelia. Tästä luonnollisena aasinsiltana olisin kiinnostunut liikunnan ja hyvinvoinnin asioista. Urheilu on ollut minulle tärkeä osa elämää ja haluaisinkin lähteä jakamaan sen ilosanomaa ja innostamaan lisää ihmisiä Opekkaan liikuntavuoroille ja tapahtumiin. Olen omassa elämässäni huomannut, että liikunnalla ja urheilulla on tietysti mittavat fyysiset terveyshyödyt, mutta myös positiivinen vaikutus mielenterveyteen sekä ylipäätään yhteisöllisyyteen. Näin ollen koen näiden asioiden edistämisen olevan tärkeää ja mielelläni sitä lähtisin tekemään!

Viestinnässä voisin myös sen verran olla apuna, että jos jotkut tekstit tai mainospuheet kaipaavat värikkyyttä niin täältä saattaa löytyä ainakin ideoita niihin.

Toki muutkin pestit eivät täysin poissuljettuja ole, mutta näistä olen eniten kiinnostunut ja koen, että voisi olla annettavaa.

Loppuun haluan rohkaista kaikkia Opekkaan liikuntavuoroille! Ne ovat matalan kynnyksen urheilua, jossa pelataan tosissaan muttei vakavissaan ja kaiken tasoiset ovat todellakin tervetulleita! Kukaanhan ei ole seppä syntyessään ja kun vain lähtee rohkeasti mukaan niin varmasti kehitystäkin alkaa tapahtua! Joten tulkaahan vähintäänkin kokeilemaan!

Ei kai täsä sen kummempia nähää Sempulla! Vamonos


No. 15. Jane Lember

Moikka,
Mä oon Jane 4. Vuoden luokanopeopiskelija. Haen opekkaaseen, koska haluan olla osana järjestämässä teille huipputapahtumia. Haluan myös pitää huolen siitä, että kaikilla on sempulla hyvä olla! Järjestötoiminnassa en ole ennen ollut, mutta olen lyönyt vetoa kaverin kanssa että viimeisenä vuonna haen opekkaaseen, joten tässä ollaan! Olen miettinyt tätä kauan ja nyt vihdoin päätin hakea. Hallitustoimijana olisin hyvä lisä porukkaan ja viihdyttäisin varmasti muita. 


No. 16. Vilma Nevalainen

Moikka!

Mä oon Vilma ja opiskelen nyt neljättä vuotta luokanopeks, samaa aikaa koitan saada terkan aineenopettajan opintoja kasaan. Jos jotain kiinnostaa mitä teen vapaa-ajalla niin se koostuu lähinnä voimistelusta ja kavereista.

Mun mielestä on tärkeetä, että jokaisella ois täällä sempulla hyvä olla ja mä haluaisin mun vikana vuotena olla mukana edistämässä tätä.

Olin mukana järjestämässä Ganalin Helmen approja ja se oli niin mukavaa, että kiinnostus opekkaaseen hakemisesta heräs. Opekkaassa olisin kiinnostunut edunvalvonnasta ja tapahtumatiimistä.

Äänestä mua niin tehään ens vuodesta ikimuistonen. Tsemppiä kaikille loppusyksyyn ja olkaa kivoja toisillenne :)


No. 17. Claudia Gonzalez

Claudia "Liisa" Gonzalez


Päähesulista bussintuoma Gonzalez opiskelee toista vuotta varhaiskasvatusta.

Olen ollut nyt vuoden Opekkaan hallituksessa edunvalvontatiimissä ja tapahtumissamme olen toiminut yhdenvertaisuusvastaavana. Kuluneen vuoden aikana uteliaisuus vei Opekkaan lisäksi yliopiston edustajistoon sekä SOOLin hallitukseen.
Vuosi Opekkaassa, edaattorina sekä puoli vuotta SOOLissa on opettanut, kasvattanut ja muokannut minusta intohimoisen järjestötoimijan
Vapaa-aika on hämärä käsite, mutta uskallan väittää, että koulutus- ja sosiaalipolitiikka, kaikenlainen vaikuttaminen sekä IMDb:ssa alle seiskan arvostellut elokuvat käsittävät pitkälti vapaa-aikani.
Maailmakaan ei ole vielä valmis ja koen, että minulla olisi vielä paljon annettavaa edunvalvonnan kehittämiseksi ja, jotta se olisi opiskelijoille saavutettavampaa. Toisena vuonna on helpompi soittaa kovaa jazzia, kun on ensimmäisen vuoden aikana opetellut perusteita ja yrittänyt ymmärtää kokonaisuutta.

P.S.
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskyselyyn voi vastata 20.11. asti. Auta meitä ja laitosta kehittymään parempaan. 

P.P.S.
"Why, sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast."
Lewis Carroll


No. 18. Kukka Lonka

Heips!
Oon Kukka, toisen vuoden lokki. Oon kotoisin Savonlinnasta (henkisesti sanon itteeni lappeenrantalaiseks) ja miut tunnistaaki omasta murteestani joka ei näköjään lähe kulumallakaan pois. Soitan poikkihuilua ja siihen meneeki iso osa vapaa-ajasta. Muuten tykkään hengailla kavereiden kanssa ja ulkoilla koirani kanssa aina kun kotona tulee käytyä. Musiikki on muutenki kun soittamisen kautta lähellä sydäntä ja rakastanki kuunnella musaa ja käydä keikoilla.

Miulle ois tärkeetä että kaikilla ois Sempulla hyvä ja turvallinen fiilis olla. Nyt syksyllä tuutorina ollessa heräs kiinnostus entisestään myös hallitustoimintaa kohtaan. Vaikka aiempaa kokemusta hallitushommista ei ole ellei lasketa ala-asteen oppilaskunnanhallitusta, olisin innokas oppimaan miten nää hommat toimii täällä. Kivojen tapahtumien järkkääminen tuntuu hommalta joka itteäni varsinkin kiinnostais, mutta oon kyllä avoin mille pestille tahansa.

Koen olevani helposti lähestyttävä ja asioihin positiivisesti suhtautuva ja sillä toisinki Opekkaan hallitukseen hyvää fiilistä. Olisi myös ihanaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja vaikuttamaan meidän yhteiseen hyvään täällä!

Hurjasti tsemppiä kaikille loppuvuoteen, törmäillään sempulla! 

<3Kukka Lonka


No. 19. Rosa Kouvalainen

Rosa Kouvalainen

Helouuu!
Olen Rosa, 24-vuotias luokanopettajaopiskelija ja toinen vuosi nyt meneillään. Sydäntä lähellä käsityöt, musiikki ja hyvä ruoka <3 Olen kuullut Opekkaan järjestötoiminnasta pelkkää hyvää, ja haluaisin tänä vuonna myös itse asettua ehdolle hallitukseen.

Mutta miksi juuri minut tulisi valita? Noh, minua voisi kuvailla eloisaksi ja positiiviseksi persoonaksi, joten toisin hallitukseen ainakin pirteyttä ja uutta energiaa :D Olisin vastuullinen ja reilu hallituslainen, jolta ei innostusta tai ideoita puutu. Hoitaisin tehtäväni kunnialla ja lupaan olla äänesi arvoinen!

Haluaisin hallituksessa olla mukana etenkin erilaisten tapahtumien järjestämisessä niin, että kaikille löytyisi joku mieleinen tapahtuma. Yhteisöllisyyden lisääminen on myös tärkeää, jotta kenenkään ei tarvitsisi kokea jäävänsä yksin. Olisi hienoa kehittää opiskelijoiden hyvinvointia edistävää toimintaa ja tuoda kanssaopiskelijoiden mielipiteitä kuuluviin päätöksenteossa! Kaikki hommat hallituksessa kuitenkin kelpaisivat! Suurin tavoitteeni on tehdä opiskelijaelämästämme entistäkin parempaa.

Lyhyestä virsi kaunis: Äänestä mua, jos haluat. Kaikille teille tsempit vielä loppuvuoteen ja muistakaa tenttien sekä muiden kouluhommien lisäksi tehdä jotain mieltä piristävää! :)